Intiapäiväkirjat osa 1: Huijareita Delhissä

¡Hola! Vaiko sittenkin namaste. Nyt olisi vuorossa pitkään lupailemani tarinat Intiasta. Vietimme jouluna vajaat kolme viikkoa Pohjois-Intiassa junamatkaillen. Vaikka moni sanoo, että kolme viikkoa Intiassa on tosi lyhyt aika, on se myös toisaalta tarpeeksi pitkä aika Intia-ensikertalaiselle. Kaikki on suhteellista.

Intiasta voi kertoa tosi lyhyesti tai tosi pitkästi. Lyhyesti kerrottuna matkaamme mahtui väentungosta, pitkiä katseita, kauppiaita, huijareita, ihailijoita, väriloistoa, melua, makuja, tuoksuja, äärimmäistä köyhyyttä, äärimmäistä rikkautta, kanssamatkaajia, kylmiä öitä, lämpimiä päiviä, apinoita, lehmiä, koiria, riksakyytejä, taksikyytejä, kauhujen bussikyyti sekä kymmeniä tunteja junassa.

Pitkästi kerrottuna, kaikki alkaa Delhin lentokentältä, jonne saavuimme poikaystäväni kanssa lähes täsmälleen samaan aikaan, perjantaina 12.12., minä Suomesta ja hän Meksikosta.

Kahden kuukauden erossa oloa seurannut jälleennäkemisemme Delhissä herätti varmasti huomiota paikallisten keskuudessa, ainakin kahdesta syystä: ensiksikin minä valkean ihoni ja sinisten silmieni kanssa olin jo itsessään näky paikallisille (tästä lisää myöhemmin), ja toiseksi, koska julkiset hellyydenosoitukset ovat Intiassa harvinaisia. Kuitenkin tuona päivänä lentokentällä vähät välitin paikallisista säännöistä. Eikös lentokentät muutenkin ole aina vähän niinkun noumäänländejä. Eikös.

Lentokenttähalipusuttelun jälkeen oli aika ryhdistäytyä ja valmistautua vastaanottamaan karu Delhi, Intian pääkaupunki, jota moni pitää yhtenä maailman saastuneimmista, kaaottisimmista ja vaarallisimmista paikoista. (Ei sinänsä mikään ykkösvaihtoehto romanttiselle jälleennäkemiselle, hehe.)

Ensimmäinen ja tärkein tavoitteemme oli päästä lentokentältä hotellille. Olin etukäteen lukenut huijaritakseista Delhissä, joten olin omasta mielestäni jopa vainoharhaisen varuillani jokaisesta ihmisestä, joka yritti lähestyä meitä. Harkitsimme taksin tilaamista lentokentän palvelupisteestä, mutta päädyimme lopulta ottamaan taksikyydin eräältä luotettavan ja mukavan oloiselta kuskilta, joka oli vastassa lentokentän edustalla.

Se oli virhe.

Lähdimme matkaan lentokentältä keskustaan jutellen niitä näitä, ensin peruskysymyksiin vastaillen: mistä päin olette, kauanko aiotte olla Intiassa, onko tämä ensimmäinen kertanne täällä jne. Kiinnitimme heti huomiota siihen, miten taksikuskimme piti lähes koko ajan puhelinta kädessään, soitellen aina välillä jollekin. Oli tosi vaikeaa arvioda, johtuiko epäilyttävä fiilis omasta vainoharhaisuudestamme, vaiko siitä, että tilanteessa todella oli jotain mätää. Seuraavaksi kuski alkoi kertoa meille vaaleista, jotka olivat käynnissä, ja, että kyseessä olevista vaaleista johtuen liikenne oli juuri nyt jotenkin poikkeuksellinen. Tarina kuulosti uskottavalta, mutta olimme silti edelleen varuillamme. Seurasimme reittiämme kännykästä, johon olimme etukäteen ladanneet Delhin kartan, ja näytimme karttaa ohimennen myös kuskille, ikään kuin osoituksena, että meidän kanssa ei muuten sitten kannata yrittää mitään temppuja, kuules.

Aloimme lähestyä vanhaa Delhiä, jossa hotellimme sijaitsi. Kuski alkoi ihmetellä ääneen liikennettä ja selittää jotain hölynpölyä siitä, miten hän ei nyt kertakaikkiaan pääse ajamaan hotellillemme, koska liikenne on vaalien takia ihan jumissa. Koitimme neuvoa reittiä oman karttamme avulla, mutta kuski jatkoi väittämistä vastaan ja alkoi hokea, että me emme ymmärrä, mitä on kyse.

Ilman karttaamme olisimme luultavasti uskoneet hänen tarinaansa, mutta näimme selvästi, että olimme aivan hotellin lähellä, ja jostain syystä kuski oli lähtenyt jo ajamaan väärään suuntaan. Pyysimme, että hän pysäyttäisi auton, jotta voisimme selvittää, mitä on tekeillä. Kuski teki työtä käskettyä, ja pysäytti tien sivuun, kysyi neuvoa paikalliselta mieheltä, palasi autoon ja selitti lisää potaskaa: me emme ymmärrä, vaalit sitä ja tätä, liikenne on mahdoton. Hän pyysi saada hotellin puhelinnumeron, jotta voisi soittaa sinne ja pyytää reittiapua. Ensin kuski jutteli hetken puhelimessa ja tämän jälkeen ojensi puhelinta poikaystävälleni. “Hotellilta” tiedettiin kertoa, että varauksemme oli yllättäen peruttu, minkäs muunkaan kuin vaalien takia.

Puhelun jälkeen taksikuskimme alkoi ehdotella, että voisi viedä meidät turisti-infoon, jossa voisimme selvittää tilanteen ja varata uuden hotellin. Tässä kohtaa tunnistin tilanteen viimeistään selväksi huijaukseksi, sillä olin aikaisemmin lukenut täysin vastaavasta tapauksesta, juurikin Delhissä. Pidimme poikaystäväni kanssa pikaisen palaverin espanjaksi, ja päätimme, että jäämme pois kyydistä tässä ja jatkamme matkaa hotellille muilla keinoin. Kiitimme kuskia ja pyysimme saada jäädä pois kyydistä, mutta yllättäen kuski alkoi jälleen hokea, te ette ymmärrä, te ette ymmärrä, nyt vien teidät sinne turisti-infoon, jossa kaikki selviää. Kuski lähti toiveistamme huolimatta ajamaan ja siinä vaiheessa minä aloin ahdistua ihan tosissaan. On yksi juttu yrittää huijata meitä, mutta se, ettei hän kerta kaikkiaan päästänyt meitä ulos autosta, oli jo todella häiritsevää. Koitimme pysyä rauhallisena, sillä muutakaan ei ollut tehtävissä.

Saavuimme turisti-infoon, jossa kuski ohjasi meidät puoliväkisin sisälle. Uskottavan, joskin kenties tilanteesta johtuen hieman epäilyttävän oloisessa toimistossa meitä odotti toinen mies, joka alkoi heti ehdotella meille, että varaisimme huoneen jostain toisesta hotellista. Koska olimme epäileväisiä, hän pyysi saada soittaa hotellillemme ja selvittää, mitä oli tekeillä. Sama kaava toistui: hän antoi puhelimen meille, ja puhelimesta kerrottiin, että varauksemme oli peruttu. Kysyimme, oliko heillä meidän nimi- ja yhteystietomme, johon puhelimesta vastattiin jotain epämääräistä. Eihän heillä tietenkään ollut; koko juttu oli täyttä sontaa ja haisi jo kauas.

Toimistossa seisoskelu alkoi ahdistaa minua ja päätin, että nyt on aika ottaa ja lähteä. Kiitimme miestä avusta ja kerroimme, ettemme ole kiinnostuneita hänen palveluksistaan. Sekä toimistomies että ulkopuolella odottava taksikuski olivat molemmat tylyn, jopa aggressiivisen oloisia, joten tilanne alkoi jo ihan tosissaan pelottaa. Ajattelin, että nyt pitää vain päästä pois. Kiitimme ystävällisesti myös taksikuskia, maksoimme jopa matkasta sovitun hinnan hänelle ja kerroimme, että jatkamme matkaa nyt muilla keinoilla. Kuski oli tässä kohtaa tajunnut hävinneensä pelin, sillä lentokentällä vastassa ollut ystävällinen ja hymyilevä mies oli poissa: hän mulkoili meitä tyytymättömänä, huuteli peräämme, että emme ymmärrä, mitä olemme tekemässä ja oli kaikin puolin erittäin töykeä ja vihainen.

Otimme kadulta lähimmän riksan, ja pyysimme päästä hotellille. Mies lähti matkaan, mutta oloni oli yhä epäileväinen. Taksimatkan jälkeen en luottanut enää kehenkään. Ajattelin, että turisti-infon edustalla oleva riksakuski saattoi hyvinkin olla edellisen kuskin rikostoveri. Jotain mätää riksakyydissäkin lopulta oli: mies ei suostunut ajamaan sinne, mihin pyysimme, vaan intti, että me emme ymmärrä, hänen täytyy kiertää toiselta kadulta päästäkseen perille, ja niin edelleen. Olimme kuitenkin jo sen verran lähellä hotelliamme, että päätimme hypätä kyydistä ja jatkaa loppumatka kävellen.

Kävelimme muutaman korttelin rinkat selässä, myyjien, kerjäläisten ja riksakuskien ahdistellessa meitä koko matkan, ja paikallisten tuijottaessa menoamme. Vaikka oli päivä ja valoisaa, tunsin oloni turvattomaksi, ja olin päättänyt, että en luota enää yhteenkään ihmiseen.

Lopulta löysimme hotellille, jossa onneksi saimme ystävällisen vastaanoton, pullolliset juomavettä ja siistin huoneen, mielessämme kuitenkin vain yksi ajatus

tervetuloa Delhiin.

-N