Tuliaisia ja tulivuoria

Moikka! Tässä mutustelen salmiakkia ja kuuntelen, kun joku leikkaa nurmikkoa jossain lähellä. Jännä juttu, miten ruohonleikkurin ääni ei ole lainkaan rasittava, kun taas esimerkiksi putkiremontista aiheutuva poran ääni on hermoja raastava. Kenties siksi, että ruohonleikkurin ääni tarkoittaa sitä, että ulkona tosiaan on jotain vihreää, mitä leikata. Ja sehän on kiva juttu se.

Joka tapauksessa! Edellisviikolla oli hauskaa, sillä isäni ja pikkuveljeni lensivät Suomesta tänne Meksikoon vierailulle. Olinkin jo kaivannut salmiak… perhettäni kovasti.

Näillä pärjätään loppukevät Meksikossa!

Reiluun viikkoon mahtui paljon ohjelmaa: meksikolaiset syntymäpäivät/naamiaiset, Lucha Libreä, reissu rannalle, pyramideja, tequilaa ja tuliaisten ostoa, ja tietysti kasapäin herkullista ruokaa. Oli hauskaa esitellä meksikolaista kulttuuria ja uusia huudeja perheelleni, sillä minulle ne alkavat jo tuntua melkoisen kotoisilta. Ja parasta omasta puolestani oli se, etten tällä kertaa lentokentälle palatessa joutunut sanomaan adios Meksiko, vaan sain itse jäädä tänne.

Vaikka moni asia täällä onkin minulle jo arkipäivää, sain itsekin kokea pari viikkoa sitten jotain täysin uutta. Matkalla Manzanilloon, Tyynenmeren rannalle, ajoimme ohi erään Meksikon ja koko pohjoisen Amerikan aktiivisimmista tulivuorista. Colima-tulivuori onkin ollut viime aikoina otsikoissa paljon, ainakin täällä päin, sillä se on viime aikoina purkaillut useasti. Teknisesti ottaen alueelle on julistettu hälytystila, sen varalta, että tulivuori todella saattaa ottaa ja räjähtää ihan kunnolla.

Menomatkalla kiinnitimme huomiota tulivuoren huipulta nousevaan savuun: näytti siltä, että purkaus oli lähellä. Paluumatkalla olimmekin sitten kamerat ja kamerasormet valmiina, kun lähestyimme tulivuorta. Savua näytti olevan huipulla entistäkin enemmän ja eikös se vuori lopulta päästänytkin ulos mahtavan savupilven juuri kun olimme ajamassa ohi. Pysäytimme auton maantien laitaan ja räpsimme innoissamme turistikuvia, minä superdorka-innostuksen vallassa, kuten aina. (Luulisi, että 13-vuotias pikkuveljeni olisi siinä iässä, että tulivuori on joku maailman siistein juttu,  mutta ei: veli keskittyi näppäilemään puhelintaan autossa sillä aikaa kun minä hypin idioottina tienlaidassa. Voi nykyaikaa. Mihin on vanhat kunnon arvot kadonneet. Samalla tunnen itseni vanhaksi kuin mummo: eihän puhelinta nykyään näppäillä…)

Colima menomatkalla

Colima paluumatkalla

Vieraiden lähdettyä onnellisesti kotimatkalle palasimme viettämään aikaa arkisempien askareiden pariin: poikaystäväni työpaikalla valmistauduttiin seuraavan viikon jäätelömessuille, joille myös minä pyyteettömästi olin tarjoutunut auttamaan talkoolaiseksi. Kolmen päivän messutykityksen saldona käteen jäi jäätelöähky ja väsyneet jalat. (Hmm, nyt mietin voiko jalat jäädä käteen. Ehkä voi: minun väsyneet jalat poikaystävän käteen hierottavaksi, se kuulostaa hyvältä!)

Sunnuntaina muistimme yhtäkkiä, että hetkinen vain, tänään olemme olleet yhdessä tasan 14 kuukautta ja eikös sellaisina päivinä sitten yleensä tehdä jotain aivan erityistä. No, päätimme sitten mennä elokuviin katsomaan sen paljon kohutun 50 Shades Of Grey, tai täkäläisittäin tietty Cincuenta sombras de Grey. (Niin muuten, toisin kuin esimerkiksi Espanjassa, täällä Meksikossa kaikkia leffoja ei dubata espanjankielelle, mikä on aivan huippujuttu tämän suomalaistsiksin mielestä!) Kuten etukäteen arvelinkin, leffa on herättänyt aivan suhteettoman paljon kohua. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että se oli aika kesy, mutta ehkä minä sitten olen altistunut keskivertokansalaista enemmän eurooppalaisille taide-elokuville, jotka syövät 50 Shades Of Greyn kaltaisia aamupalaksi (en tiedä onko edellisessä lauseessa mitään järkeä, mutta siinä se nyt on, deal with it.)

Eiköhän tämä ollut tällä kertaa tässä. Kuulin huhuja, että Intian matkakuvamme ovat vihdoin saavuttaneet julkaisukelpoisuuden (eli kulkeneet läpi Lightroomin, eli suomeksi ihan vaan muokattu), joten ensi kerralla palaan Intia-tunnelmiin kuvien ja tekstin muodossa, stay tuned!

-N

2 vastausta artikkeliin ”Tuliaisia ja tulivuoria

  1. Jään mielenkiinnolla oottelemaan kertomuksia Intiasta! On niin ristiriitasia mielipiteitä kuullut kyseisestä maasta tässä viime aikoina. ^^ Ja samaa mieltä tuosta leffasta. Jos tollasesta aiheesta pitää tehdä elokuva, niin tekisivät sitten edes realistisesti ja rehellisesti sen loppuun asti.. Piti ajoittain miettii, et katonko mä ny twilightia vai fifty shades of grayta 😀

    • Intiasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, ja kyllä, se on ennenkaikkea ristiriitaisuuksien maa. Toisekseen maa on niin valtava, että mielipiteet varmaan riippuvat pitkälti siitä, missä päin on matkustanut ja millainen tuuri on sattunut kohdalle. Joku sanoi joskus, että mitä tahansa Intiasta voidaan sanoa, voidaan yhtä hyvin sanoa myös täysin päinvastaista, ja se on yhtä totta. Se on mun mielestä melko osuvasti kuvattu.

      Kiva kuulla, että joku muukin oli leffasta samaa mieltä. Mietin jo, että olenko minä ihan mieleltäni kieroutunut vai miksi se ei musta ollut niin ihmeellinen 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *