Telttaretki tyynellemerelle

Aivan tavallinen tammikuinen keskiviikko Guadalajarassa. Kello on kaksitoista aamupäivällä ja lämpöasteita mittarissa 22. Päivän aikana lämpö kohonnee ennusteen mukaan aina 25 asteen paremmalle puolelle. Meksikolainen “talvi” kävi kääntymässä ja näyttäisi olevan taittumassa jo kevääseen. Nopeasti laskettuna lämpöero Suomeen on noin 35 astetta. Olen mielessäni taistellut tasan kahden ajatuksen välillä. Voi kurja, koittakaa nyt kestää siellä, lippu korkealla vaan ja hähää, hajotkaa pakkaseen.

Lucky bastard. Se minä olen joka tapauksessa.

Viikonloppuna koitti kauan odotettu rantaloma. Pakkasimme autoon uimapuvut, teltan ja makuupussin, kasan ruokaa, pari ystävää ja koiran nimeltä Lola ja otimme suunnaksi tyynenmeren rannikon.

Xametla

Matkan varrella pysähdyimme pienessä kyläpahasessa nimeltä Autlán. Kylä on kuuluisa muun muassa siitä, että legendaarinen muusikko Santana on kotoisin sieltä. Päivän melkein sukua julkkikselle -osiona voidaan pitää sitä, että myös poikaystäväni äiti on kotoisin samasta kylästä. Kyllä se maailma vain on pieni paikka!

Autlán de Navarro, Jalisco

Majoituimme Xametla-nimisellä rannalla, lähellä Manzanilloa. Alue on siitä kiva, että turistimassat eivät ihan vielä ole löytäneet sitä. Samalla rantakaisteleella meidän kanssa yöpyivät lähinnä paikalliset kalastajat ja heidän perheensä, ja moni ihmettelikin, että mitä ihmettä me oikein rannalla teemme, ellemme kalasta.

Näkymä teltan suulta

Parasta rannalla telttailussa on se, että aamulla voi herätä aaltojen kohinaan, raottaa teltan ovea ja nähdä auringonnousun paraatipaikalta. Ja sitten kun siltä tuntuu, pukea uimapuvun ylle ja pulahtaa aamu-uinnille ennen nuotiolla valmistettua aamiaista.

Ostereita

Parasta siinä, että kaikki muut kanssatelttailijat ovat kalastajia, on se, että kalamiehelle voi heittää muutaman kymmenen pesoa ja illallisaikaan pöydällä odottaa vain muutama tunti sitten merestä nostettu kala mitä herkullisimmassa tuoresalsassa ja kasa jättimäisiä ostereita suoraan merifarmilta. Aterian ja fiiliksen kruunaa kylmä olut, ja juuri sillä hetkellä kun limainen osteri vielä valuu kurkusta alas ja huurteinen bisse huuhtoo kaiken vatsaan, on elämä aika pitkälti täydellistä.

Valitettavasti kuulimme huhun, että alueelle ollaan lähiaikoina rakentamassa Louis Vuittonin hotellia, joten se siitä(kin) sitten.

Tyyni valtameri alla

Venematka saarelle.

Lauantaina teimme pienen päiväretken läheiselle saarelle. Mikäli rannalla oli vain muutama hassu kalamies meidän lisäksemme, saaren oli kuuleman mukaan tarkoitus olla lähes autio. Olin jo henkisesti valmistautunut leikkimään Tom Hanksin esittämää heppua Cast Away:ssa; taistelemaan elantoni puolesta (vaikka sipsejäkin toki oli pakattu mukaan) ja kenties löytämään sieluntoverin rantapallosta, mutta autiosaari-fiilis haihtui nopeasti kun huomasimme, että kaikki alueen jenkkituristit, eli gringot, olivat niin ikään päättäneet lähteä saarelle juuri samana päivänä.

Saari oli kuitenkin mielenkiintoinen elämys: miljoonittain mustiin rantakiviin maastoutuneita rapuja, kirkasta vettä, pieniä vuorennyppylöitä, joiden kasvusto muistutti hauskasti siitä, että ollaan Meksikossa: siellä täällä vuoren rinteillä kasvoi kaktuksia.

Sunnuntaina koitti paluupäivä. Automatkalla viihdytin itseäni räpsimällä kuvia hauskoista maantien varrella olevista varoituskylteistä: puuma-varoitus, villisika-varoitus, käärme-varoitus, lehmä-varoitus… Salaa mielessäni toivoin, että näkisin puuman, vaikka toisaalta oli varmaan ihan hyvä, ettei turhan eksoottisia eläimiä osunut kohdallemme.

Varokaa villisikoja. Joku paikallinen vitsinikkari oli muokannut varoituskyltin alla olevaa tekstiä.

Varokaa puumia.

Varokaa käärmeitä.

Varoituskylttien lisäksi paluumatkaamme ilahdutti kylmät kookokset. Tai oikeastaan hyvin kylmät. Meksikon espanjassa lisätään usein adjektiivien eteen sana bien korostamaan, että joku on tosi paljon jotain, esimerkiksi bien bonita, tosi kaunis. Mun mielestä oli hauskaa huomata yhtäläisyys suomen kieleen, sillä myös suomeksi voidaan sanoa jonkun olevan esimerkiksi hyvin kaunis, hyvin iso, tai hyvin kylmä (bien tarkoittaa siis kirjaimellisesti hyvin). Espanjassa sanaa bien ei käytetä samalla tavalla adjektiivien kanssa, eikä edes englannin kielessä (tietääkseni) ole vastaavaa ilmaisua. Tämän vuoksi on hauskaa, että juuri Meksikon espanjassa ja Suomen kielessä on jotain yhteistä!

Cocos bien frios.

Ensi kuussa saamme tänne Meksikoon vieraita koti-Suomesta ja toivon, että ehdimme tehdä reissun myös rannalle. Xametla teki itseeni melko lähtemättömän vaikutuksen, mutta toisaalta on aina myös hauska nähdä uusia paikkoja. Nähtäväksi jää, minne Suomi-vieraiden kanssa suuntaamme…

-N

Pieni poika leivässä

Intian pituisen reissun ja mantereenvaihdon jälkeen pääsin vihdoin ruudun ääreen päivittelemään. Intiatarinat saavat vielä toistaiseksi odottaa vähän, sillä nyt ollaan Meksikossa, jossa joulunvietto jatkui vielä uudenvuoden jälkeenkin!

Tammikuun 6. päivänä Meksikossa vietetään Kolmen kuninkaan päivää, eli El Día de Reyes:ia. Siinä missä Suomessa joulu on pitkälti ohi joulunpyhien jälkeen, Meksikossa ja muualla Latinalaisessa Amerikassa monien mielestä Kolmen kuninkaan päivä on joulun kohokohta. Ainakin lasten mielestä, sillä perinteisesti joululahjat saadaan tammikuun kuudentena. Lahjojen tuojina pidetään Joulupukin sijaan itämaan tietäjiä.

Kuninkaiden päivän perinneruokana Meksikossa nautitaan Kuninkaiden leipää, Rosca de Reyes:ia. Sana rosca viittaa leivän muotoon, joka on nauhamainen pyöreä rinkeli. Sana leipä puolestaan on hieman harhaanjohtava, sillä Kuninkaiden leipä on enemmänkin kuin pullaa, ja välissä on kermaa ja päällä makeisia ja sokerikuorrutetta koristeena. Kuningaspulla toikin mieleeni vahvasti suomalaisen laskiaispullan, eikä makukaan ollut kaukana siitä!

Rosca de Reyes

Eikä tässä vielä kaikki! Kuninkaiden leipään on piilotettu puolikkaan etusormen pituinen muovinen poika, joka symboloi, mitäs muutakaan kuin, Jeesus-lasta. Se, joka löytää pojan leivästään, on saava osakseen hyvää onnea, mutta myös tehtävän isännöidä seuraavia juhlia (Meksikossa niitä juhlia sitten piisaakin), ja ainakin paikallisen tavan mukaan vääntää kaikille tamalit. (Tamal on perinteinen meksikolainen ruokalaji, jossa maissinkuoreen on käärittynä maissijauhoista tehtyä taikinaa ja lihaa tai kasviksia.)

Kuinkas sitten kävikään, minun leivässäni oli pieni muovinen poika! Meksikolainen anoppini oli tästä sen verran riemuissaan, että melkein epäilen jotain muovipoikasalaliittoa juonittaneen selkäni takana…

Oli miten oli, tulen täten saamaan yksityistunnin tamalien kokkaamiseen, ei haittaa! Eiköhän musta vielä kuukausien saatossa kunnon suomalaismeksikolainen kotirouva leivota.

-N