A relaxing cup of café con leche

Nyt kun matkailussani on pieni suvantovaihe, tyyntä myrskyn edellä, kuiva kausi, you name it, ajattelin jatkaa juttusarjaa nimeltä “Vaihtoblogin raunioista”. Julkaisen siis Espanjassa viettämäni vaihtovuoden aikaisia blogikirjoituksia uudelleen.

Tänään vuorossa on kieleen liittyvää pohdintaa. Postaus on päivätty 2. marraskuuta 2013.

A relaxing cup of café con leche

eli espanjalaiset ja englanti.

Ennen kuin tulin tänne, olin kyllä osannut varautua siihen, ettei espanjalaiset puhu kovin hyvää englantia. Ajattelin, että se on itse asiassa ihan hyvä mun espanjan oppimisen kannalta, niin kuin se tietysti onkin. Mutta aihe espanjalaiset ja englanti on osoittautunut paljon mielenkiintoisemmaksi kuin osasin arvata. Tämä ei missään nimessä ole aihe, josta espanjalaiset itse olisivat jotenkin pihalla – päinvastoin.

Batman slap2

Pitkään ihmettelin, miksi tyypit naureskelee toistuvasti sellaiselle fraasille kuin “a relaxing cup of café con leche in Plaza Mayor”. Okei, se on siis spanglishia: café con leche tarkoittaa maitokahvia ja Plaza Mayorilla viitataan kaupungin keskusaukioon, joka Espanjassa löytyy yleensä jokaisesta kaupungista. Selvisi, että meemi on peräisin Madridin pormestarin, Ana Botellan, Olympialaisten konferenssissa pitämästä puheesta. Puheessaan pormestari Botella ylistää kotikaupunkiaan Madridia ja kuvailee, mitä kaikkea siistiä siellä voi tehdä. There is nothing quite like a relaxing cup of café con leche in Plaza Mayor. Ilmeisesti Espanjan lehdistö otti jutun heti omakseen ja pormestarin englannin kielen taidoista on tullut yleinen vitsinaihe. Kuten nykypäivänä (kiitos youtube, twitter, facebook) usein käy, homma on paisunut uskomattomiin mittasuhteisiin: pelkästään twitteristä ja facebookista löytyy useampiakin sivustoja, joissa “relaxing cup of café con lecheä” voi fanittaa.Täytyy myöntää, Botellan puhe on aika läppä. Toinen puheesta poikinut hokema “Madrid is FUN” on aika hilpeä ja erityisesti Botellan lausuminen ja korostus tuo juttuun aivan oman ulottuvuutensa. Puheen voi tsekata esimerkiksi täältä: http://www.youtube.com/watch?v=SluVUMq0Q4g.

Vaikka Botella-juttu onkin kevytmielinen vitsi, en voinut olla pohtimatta, miksi juttu on kasvanut niin suureksi Espanjassa. Jollain tapaa tapaus toi elävästi mieleeni suomalaisten formulakuskien englanninkielen taidot: jos Häkkisen aikaan olisi ollut youtube, niin olen varma, että aika monta remixiä olisi saanut tuulta alleen. [Edit: Yksi syy Botellan varsin häpeilemättömään pilkkaamiseen löytyy aivan varmasti aiheesta, mikä ei enää olekaan niin kevytmielistä vitsailua: espanjalaiset ei suhtaudu poliitikkoihin kovin suopeasti näin talouskriisin aikaan. Yleisesti tiedetään, että jostain hämäräperäisestä syystä samaan aikaan kun työttömyysprosentit lähestyy kolmeakymmentä, poliitikot kylpevät rahassa. Vahingonilo lienee se sana, jota voidaan tässä yhteydessä käyttää.]

Oman tähänastisen kokemukseni mukaan pyöreät 100% tapaamistani espanjalaisista ovat olleet sitä mieltä, että he eivät puhu hyvää englantia. My english is very bad, niin ne sanoo, ihan jokainen. Joidenkin kanssa olen keskustellut aiheesta enemmänkin ja moni on sitä mieltä, että syy huonoon englannin kielen tasoon on huonossa opetuksen tasossa. Itse olin vähän yllättynyt siitä, että täällä opiskellaan englantia ala-asteelta asti, samoin kuin Suomessa. Saattaa olla totta, että opetuksen taso on huonompi kuin vaikkapa Suomessa, meillähän on tunnetusti verraten hyvätasoinen peruskoulutus. Mutta itse luulen, että vielä suurempi syy on siinä, ettei englantia kuule täällä missään: kaikki englanninkieliset tv-ohjelmat, samoin kuin elokuvat, on dubattu espanjaksi. Jopa yliopistolla englannin kieli on vähän karsastettu aihe, tenttikirjat ja tieteelliset artikkelit luetaan espanjaksi, jos vain mahdollista.

Kaiken kaikkiaan tuntuu, että englannin osaamattomuus on jopa hieman pelätty juttu: ei me osata englantia, vältetään sitä siis kaikin keinoin. (Eipä sinänsä ihme, jos miettii, miten Botellalle kävi.) Hyvä esimerkki oli myös yliopiston kansainvälisten asioiden koordinaattori, joka kysyttyäni, puhuuko hän englantia vastasi, että kyllä, mutta en halua puhua sitä, koska äännän niin huonosti. Juuri ääntäminen tuntuukin olevan monelle se suurin ongelma.

Asiaa pohdiskeltuani olen alkanut tarkastella yhä enemmän myös omaa suhdettani uuteen kieleen. Aiheesta “minä ja espanja” riittäisi varmasti juttua vielä vielä oman postauksensa verran, mutta lyhyesti: olen huomannut suhtautuvani espanjan kieleen kenties samalla rimakauhulla kuin espanjalaiset englantiin. Mitä ei osaa, haluaa välttää. Mutta kielen oppimisen kohdalla se on valitettavasti suurin virhe, minkä voi tehdä.

Takanani on pian kaksi kuukautta Espanjassa ja edessä ainakin kahdeksan, joten kirjoittelen varmasti vielä useampaankin otteeseen kielitarinoita. Mielenkiintoisinta uuden kielen oppimisessa on mielestäni kielen suhde kulttuuriin: se, mitä ei opita oppitunneilla, vaan in real life. Ensi viikonloppuna menen parin kaverin kanssa Madridiin ja olen iloinen, että voin sanoa: Madrid is FUN! Ehkäpä nautimme myös rentouttavat kupposet café con lecheä Plaza Mayorilla (kantsii oikeasti tsekata se video 😉 ).

Fantsua viikonloppua ja pyhäinpäivää kaikille!

-N

Ihana, kamala Meksiko

Tulum, Meksiko 2014

Matkustin ensimmäisen kerran elämässäni Meksikoon viime maaliskuussa. Tuolloin sydämeni vei värikäs kulttuuri, musiikki, tulinen ruoka, sydämelliset ihmiset ja tietysti paratiisimaiset hiekkarannat.

Sittemmin olen päässyt tutustumaan syvemmin Meksikoon, sen kulttuuriin, kieleen ja ihmisiin. Voisinpa sanoa kokeneeni jonkinlaisen kulttuurishokin: olen päässyt näkemään läheltä, kuinka erilaista on elää maassa, jossa köyhyys on arkipäivää, rikollisliigat hallitsevat maata ja jossa poliisiin tai hallitukseen ei voi luottaa.

Viime viikkoina meksikolaisia on järkyttänyt neljänkymmenenkolmen opiskelijan mystinen katoaminen Igualan kaupungissa, Guerreron osavaltiossa. Viime viikonloppuna mystisyys hälveni ja raaka todellisuus paljastui: opiskelijat oli teloitettu raa’asti paikallisen poliisin, poliitikkojen ja huumekartellin yhteistyönä.

Tässä linkki HS:n artikkeliin aiheesta: http://www.hs.fi/ulkomaat/a1415505801818?jako=6aefbff0c1ce5beff038f5f233613d17&ref=fb-share

Olen seurannut tilannetta sosiaalisessa mediassa ja meksikolaisten ystävieni kautta. Tapaus on järkyttänyt, mutta ennen kaikkea raivostuttanut ihmisiä. Pääkaupungissa ja Igualassa on järjestetty jo lukuisia mielenosoituksia tapahtuman johdosta, ja erityisesti nuoret ja opiskelijat ovat korottaneet ääntään. Facebook, Twitter ja muut sosiaalisen median kanavat täyttyvät ihmisten vihaisista päivityksistä, ihmiset ovat saaneet tarpeekseen.

Vietin viime kesäni meksikossa ja sain tutustua paikalliseen elämänmenoon, sen hyviin ja huonoihin puoliin. Vaikka en koskaan ole pitänyt itseäni erityisen naiivina, voin sanoa rehellisesti olleeni järkyttynyt. Järkyttynyt siitä, miten äärimmäistä köyhyyttä, pahuutta ja korruptiota näennäisen modernissa ja hyvinvoivassa valtiossa esiintyy, mutta samalla siitä, miten todistin ympärilläni sellaista elämäniloa, johon en ole vielä koskaan aiemmin missään muualla törmännyt.

Guadalajara, Meksiko 2014

Jokainen Meksikossa koskaan vieraillut voinee todeta, että maa on värikäs ja monimuotoinen, monella tapaa. Se onkin kenties osuvinta, mitä Meksikosta voidaan sanoa. Meksiko on äärimmäisyyksien maa: äärimmäistä pahuutta, ja äärimmäistä elämäniloa. Miten tämä oikein on mahdollista?

Edellä olevan kysymyksen esitin viime kesänä Meksikossa ollessani. Olin syntymäpäiväjuhlilla, jossa syötiin, juotiin, laulettiin, tanssittiin ja valvottiin aamuyöhön. Samalla viikolla olin kuullut järkyttäviä tarinoita huumekartellien toimista maan pohjoisosissa. Vastaukseksi kysymykseeni sain juuri sen, mitä oikeastaan voisi päätelläkin: väkivalta maassa on niin yleistä, että se turruttaa. Psykologiaa opiskelleena olen erityisen kiinnostunut tämän tyyppisistä reaktioista järkyttäviin tapahtumiin. Suurella osalla kansasta ei ole minkäänlaisia realistisia keinoja vaikuttaa maan asioihin. Jotenkin pitää selviytyä ja toisinaan selviytyminen tarkoittaa sitä, että äärimmäiseen pahuuteen pitää vastata äärimmäisellä hyvyydellä.

Vaihtoblogin raunioista: Lo siento, soy finlandesa

Koska marraskuu on pimeä ja kylmä, palaan tänään ajatuksissani noin vuoden taaksepäin ja Espanjaan. Kuten kerroin, olin viime vuoden vaihdossa Espanjan Salamancassa, jonka aikana aloin kirjoittaa blogia vaihtokuulumisten välittämiseksi Suomeen. Tämän blogin nimi syntyi siis Espanja-vuoteni alkumetreillä, ja ajattelinkin nyt jakaa pienen tarinan nimen synnystä.

Sitä ennen kuitenkin pieni kurkkaus Espanjan kartalle, sillä kokemukseni mukaan 99% suomalaisista ei tiedä, missä Salamanca sijaitsee.

spain

Salamanca, Espanja

Salamanca on Espanjan mittakaavassa melko pieni kaupunki, mutta sitäkin suositumpi opiskelijakaupunki. Salamancan yliopistossa suoritettua tutkintoa arvostetaan maassa, ja yliopisto onkin koko Espanjan vanhin ja yksi Euroopan vanhimmista.

Seuraava postaus on kirjoitettu Salamancassa 16. syyskuuta 2013, noin viikko saapumisestani sinne.

Lo siento, soy finlandesa

eli sori oon suomalainen.

Mun espanja ei tosiaan ole vielä kauhean kehuttavalla tasolla, joten monesti jonkun ihmisen lähestyessä minua hurjalla (nopealla!) espanjankielellä, yritän saada sanotuksi seuraavat asiat: 1) olen pahoillani, 2) en puhu espanjaa kovin hyvin ja 3) olen vaihto-opiskelija Suomesta. Valitettavasti usein käy niin, että hätäännyn ja suustani pääsee vain: Lo siento, soy finlandesa (= anteeksi, olen suomalainen).

Siitä blogille nimi.

Hassua kyllä, tuntuu, että suomalainen mentaliteetti aika usein toimii juuri noin: anteeksi vaan kun oon olemassa, sori jos oon syntynyt, oon vaan suomalainen, en mää mistään mitään tiedä. Olen tähän mennessä tavannut ihmisiä ainakin Saksasta, Belgiasta, Britanniasta, Ranskasta, Portugalista, Italiasta ja tietty Espanjasta ja suomalaisuuteen on joka kerta suhtauduttu hyvin suurella mielenkiinnolla. “Finland! Reaaallly?” Turhaan siis pyydellään anteeksi, tyypit, olkaamme ylpeitä.

Viikonloppuna muutin asumaan Plaza Mayorin kulmille, käytännössä niin lähelle keskustaa kuin mahdollista. Ehdin jo hetken ajatella, että tää oli huonoin diili ikinä, koska tällä viikolla kaupungissa oli Fiesta de la Virgin, eli sellainen reilun viikon pituinen kulttuuritapahtuma ja kadut oli aivan täynnä ihmisiä ja musiikkia ja esityksiä ym. Lauantai-iltana asunnolla hengaillessani huomasin, että meidän ikkunat ihan tosissaan helisee sen kaiken melun voimasta. No, eilen fiesta loppui ja rauha saapui kaupunkiin ja näin myös meidän asuntoon.

Nyt alkaa tuntua aika jepalta tää uusi asunto. Kämppikset tulee olemaan espanjalaisia, yksi tyttö ja yksi poika, chico y chica. Tosi kiva juttu, sillä siinä on mulle tosi hyvä sauma oppia kieltä kun kämppikset jorisee vaan espanjaa. 90% todennäköisyydellä ne ei kuitenkaan puhu kumpikaan enkkua, niin kuin täällä päin tuntuu olevan trendinä…

Huomenna mulla alkaa kurssit yliopistolla ja pitäisi vielä käydä ostamassa kalenteri ja rakentaa lukujärjestys. Taidan tästä siis siirtyä niihin puuhiin, hommia riittää! Mutta palailen linjoille, adios!

-N